Eerikin Pippurin tarina

Syksyllä 1996 aloitti Eerikinkadulla entisen Pihvimesta-nimisen ravintolan tiloissa pieni tunnelmallinen Kebab-ravintola. Alkuun ruokalistalla oli kebabien lisäksi lounasannoksia sekä pizzoja. Kymmentä asiakaspaikkaa pyörittivät isäntä itse ja yksi työntekijä. Pian erikoistuttiin kuitenkin nimenomaan kebabiin ja erityisen hyvään palveluun. Ensimmäinen tunnustus saatiin Helsingin Sanomissa, kun ravintolasta oli koko sivun artikkeli lehdessä.

Heti alusta alkaen ravintola on nauttinut suurta suosiota aamusta yömyöhään. Paikka alkoi nopeasti tuntua aivan liian pieneltä ja asiakkaiden riemuksi ravintolaa laajennettiin viereiseen liiketilaan, jonka jälkeen asiakaspaikkoja oli jo 40. Iloisten työntekijöidenkin määrä kasvoi asiakaspaikkojen myötä. Viimeisimmän vuonna 2006 tehdyn laajennuksen myötä Eerikin Pippurista tuli Helsingin alueen suurin kebab-ravintola. Toimintaa on edelleen myös alkuperäisessä pikku-Pippurissa, joka toimii yöravintolana.

Maaliskuussa 2008 avattiin kolmas Eerikin Pippuri kauppakeskus Forumin pohjakerrokseen.

Sivuston on tuottanut Santi Hynönen ja Antti Paasivaara.  
Kaikki oikeudet pidätetty. © 2008